torstai 27. elokuuta 2015

arMolliSta




Syliss rakentuu uus.
Turvallisten käsivarsien suojiss,
hiljaa laulamalla suostuttelevasti.
On hyssettelyaikaa ja paljon Rakkautta
varastossa


Vaikka ei enää kelpaakaan
tehoysteiskunnan tehosysteemiä
hyödyntämään


Nyt on pienten ihmisten
turvasta kysymys,
sitä ei kaupasta saa eikä apteekista.
Ei lääkäri kirjoita turvareseptiä.
Ei sitä kirjastakaan voi lukea, kuin
pullanteko-ohjetta.


Sitä on Mummojen villatkkien sisäpuolella
Sydämen taskussa tallettettuna
Pieniä Ituja varten,
että he pääsisivät
kasvamaan
Armollisuuren turvassa
Rakkauren Lämpööses ilmapiiris!


Herne










arMolliSta

Ei meilt taivaan porteilla kysellä
muistikko käyrä töisä
ja tehrä veroilmo tuksen
pakastaa mustikoit talven varalle
ja imuroira sohvan alta.

Meilt kysytään
 muistikko
ottaa pikkasen
sylliin
ja kutitella tarpeeks
ja sil armon asenteel
menköön tääki päivä.

Susanna Drockila


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kesäyö





Istutaan tässä.
On ilta

Meidän ravintolassa
 on  leipää
ja maitoa, joskus kaakaota.

Me leikimme niin kauan
että parvekkeen ovet
laitetaan kiinni,
ikkunat vaan jäävät auki

Kesäilta tummuu
tumman sinivihreäksi

Puutarhassa kukat suurenevat isoiksi 
palloiksi
ja puut kasvavat monta metriä

sääskien 
suihkuhävittäjät vinkuvat 
hämärän perhoset tupsahtelevat
ikkunoihin

Kesä tummenee
levolle menoon.

Sänky on lämmin.
Kissa laulaa
ja minä kehrään

Huone on täynnä pehmoista yötä.


Kissa ja Herne

lauantai 1. elokuuta 2015

Kiitos







Kiitos,
läpi ristin kärsimyksen.
Läpi sovituksen uhrin.

Kiitos,
läpi elämän kivun, tuskan,
kärsimyksen.
Läpi yli ihmisen ymmärryksen.

Kiitos,
läpi itsensä ilmoittaneen
mutta salatun Jumalan,
läpi Jumalan salatun työn.

Kiitos,
läpi nisunjyvän kuolemisen,
läpi kuoleman tuottaman
hedelmän kantamisen.

Kiitos,
läpi käsittämättömän armon
suuruuden.
Läpi ansiottoman pelastuksen.

Kiitos Kaikkivaltias kiitoksen
kääreistä.

Annoit kiitoksen kääreiksi;
ristin kärsimyksen,
elämän kivun ja tuskan,
nisunjyvän kuolemisen,
käsittämättömän armon.

Kiitos antamistasi kiitoksen
kääreistä.

Annoit kääreet ylhäältä,
taivaan kiitoksen kääreiden
varastosta.

Kunniaksi itsellesi,
pelastukseksi syntiselle.





Pertti Kostamo