tiistai 23. lokakuuta 2012

Lenkillä

klikk






On pehmoinen aamun tunti lokakuussa.
Luonnossa alkaa silti olla ehtoon puuhat.
Pihamaan nurmet ja pensaat kellertyvät,
vihreät ovat muuttuneet punaiseksi ja harvenevat,
kun tuuli kampaa.

Muuttolinnut ovat jo pakkannet laukkujaan
ja pikkuelukkojen syysasusteet
kaivetaan taas esiin.
Illat pitenevät.
Päivä lyhenee.


Huoneissa pitsiverhot vaihtuvat
villaverhoiksi ja paksut matot rullataan
esiin.

Syyshaikea valtaa.
Kukkien ikävä ja niityn tuoksun.


Silmien takana kukkii ja viheriöi.
Kesäverhot heiluvat tuulessa ja
ruoho kutittaa varpaita.

Silmien takana äiti istuu rappusilla
ja laulaa pitsiliinaa virkatessaan,
samalla kun juovat isän kanssa
päiväkahvia. Isän piippu savuaa.

Äidin kukallinen esiliina ja huivi!
Nauravat silmät katselevat
ympärille.

Hiljalleen onni tippuu
sydämeen. 






6 kommenttia:

  1. Olet luonut ihanan ja puhuttelevan syysrunon, Herne!:)))

    Punatulkut ovat saapuneet iloksemme värittämään harmaita syksyn päiviä:D

    Oikein hyvää ja lämmintä lokakuuta sinulle, Herne-ystäväni!<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Punatulkut ovat kauniita katseltavia.
      Ikkunani edessä olevissa puissa
      niitä tapaa olla, kun on monta
      villiomenapuutakin, jossa niillä on
      hyvä ruokapöytä.

      Poista
  2. Kauniin runon syksystä olet kirjoittanut.

    Hyvä kun voimme mielikuvituksessa olla muualla kuin syksyn harmaassa.
    Kirjoitustasi lukiessa näkee kaiken niin kauniin kuin harmaan.
    Oikein hempeätä tiisti-iltaa sinulle Herne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Usein olen haaveissani lapsuuden kodissa,
      sinne on hyvä paeta, kun kaikki hyvät
      hetket muistuu meleen, siellähän ovat
      Rakkaat sukulaisetkin, joista
      on jo aika jättänyt.

      Menneisyys on
      paljon mukavampi ajateltava, kun
      tietää mitä oli eikä mikään siellä muutu.
      Ne ovat oikeita hempeitä hetkiä!☺

      Poista
  3. Ihana puhutteleva runo. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma.
      Syksy riisuu.
      Riisuu uutta varten.
      Riisuu lepoon.

      Kaipausta se ei riisu,
      se on tullut jäädäkseen.
      Kai se on jotakin ikuisuus
      kaipuuta ihmisellä, aattelen.
      Kun kevät tulee, niin on kuin
      olisi uusi maa ja uusi ihminen,
      ja kaipauskin hellittää, hetkeksi.

      Poista