torstai 23. elokuuta 2012

Nessut













Maailmassa ei kellään ole aikaa
paitsi yksin Jumalalla.

Ja sen tähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen,
ja kukista viimeinen, lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa
sinisiin silmiinsä,ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa
tarttuakseen korteen.

Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua
purppuranpunaisia ruusuja varten.

Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä.

Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla ja kissa emäntänsä.
Se oli suuri ilo heille molemmille,
mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen
ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden
neljänätoista vuotena.


Edith Södergran

 Suomentanut Uuno Kailas






Äitini Rakasti Lemmikki-kukkia
ja punaruskeita kissoja,
joista ensimmäinen oli Nessu.

Sen jälkeen kaikki punaruskeat kissat
 sukupuoleen  katsomatta
olivat  Nessuja.

 Mummolassa oli aina Nessu.

Ja Äiti tuumasi, juuri kuin
 Edit Södergran tuossa runossaan,
että Nessut olivat Jumalan Lahjoja.

Ne olivat Äidin sanoman mukaan reumatismilääke,
unilääke, uskollinen ja luotettava kuuntelija ja 
  juttukaveri ja  salaperäinen seikkailija.








9 kommenttia:

  1. Punaista kissaa minulla ei ole vielä koskaan ollut (haluaisin kyllä), mutta ovat nämä muun värisetkin saaneet osansa edellä mainituista avuista. Köyhää olisi kissaton elämä :)

    VastaaPoista
  2. Herne!

    Ihan kuin Södergran olisi kirjoittanut tuon runon äidistäsi!<333

    Ei minullakaan ole ollut koskaan punaruskeaa kissaa, mutta lehmiä sen sijaan oli...;)))

    Kissan ystävyys ihmiseen on todella ihmeellistä!<3333

    Oikein hyvää loppuviikkoa Sinulle, Herne-ystävä!<33333

    VastaaPoista
  3. Kaunis runo.
    Ihminen tarvii ystäviä, ja seuraa.
    Kissa on hyvä seuralainen.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Millan
    Oli meidän Äireellä muitakin kissoja,
    oli viirullisia tiikereitä ja
    mustavalkoisia, mutta aina oli yks
    Nessu.

    Kaikki kissit olivat oikein
    Rakkaita, ja Äitee jutteli niille,
    niinkuin ne olisivat olleet ihmisiä.

    Kerran syksyllä Äitee haravoi lehtiä pihalla,
    ja Nessu tuli surkean näköisenä pitkin
    polkua suoraan Äireen luokse. Ja Äitee
    motkotti sille kuinka surkian näköinen
    se oli ja sanoi, että haksisi ne pentunsa
    kotia sieltä naapurin ladon alta, muuten ne
    jäätyvät kun tulee pakkasyöt.

    Kissa lähti pitkin tietä ja kiikutti
    yksitellen ne neljä pentuansa Äireen
    jalkojen juureen. Sitten ne petattiin
    peräkamarin takanviereen pehmoiselle
    tyynylle Äiti-muorin ja kissien
    suureksi iloksi.




    VastaaPoista
  5. Aili-mummolle

    Niin minunkin mielestäni!
    Varsinkin nuo Lemmikit
    antavat mukavan säväyksen,
    kun niitä Äiti kasvatteli
    joka puskan juurella.

    Taisi tulla Äitiä ikävä,
    ja oikein harmitti kun
    emme tänä kesänä päässeet
    lomailemaan Mummolaan,kun
    oli se pojan muutto.

    No, onhan tässä eläkeläisellä lomaa
    lähteä muulloinkin kun keälomalla,
    jos vain kaverille passaa ja jaksaa.
    Syksykin on kaunista aikaa ja ei
    olisi niin haikeaa kun pääsisi
    reissuamaan, mutta sitten on se
    kaikkein haikein takaisin lähtö.
    Tätä se on, vanhuuttaan tulee
    niin herkkätunteiseksi.......☺

    VastaaPoista
  6. Sylville

    Edit Södergranilla on vaikuttavia runoja.
    Kyllä hän tiesi Kissan Rakkauden, kun
    hänellä oli itselläänkin iso kissa.

    Ne ovat viisaita ja filosooffisia
    elämänkavereita, kissat.
    Äiti sanoi aina, että niitten
    silmissä aurinko nousee, eikä
    laske silloinkaan, kun kissi
    nukkuu. Lapsena sitä ihmettelimme,
    kun ei mitään aurinkoa näkynyt
    kun silmät olivat kiinni, mutta
    Äiti-muori tuumasi vaan, että
    Kissa kehrää sitä auringon paistetta,
    ja käärii säteitä kerälle!

    Aurinkoista viikonloppua sinne Boråsiin!

    VastaaPoista
  7. Oikein Leppoisaa Viikonloppua Kaikille!

    VastaaPoista
  8. Kuinka moni kissa ja muukin eläin on saanut olla Jumalan julkinen lahja ihmiselle :)

    VastaaPoista
  9. mm

    Ihan totta!

    Ihmeellistä on sekin, kuinka
    lemmikkieläin tai eläimet yleensä,
    saavat ihmisistä hyviä puolia esiin,
    sellaisiakin, mitä ei uskoisi.

    Kun tyttäreni sai ystäviltään
    koiran synkkarilahjaksi,
    siitä syntyi huuto ja moittiminen,
    kun hän oli oikein menevä nainen
    ja projekteja oli monia,
    ei olisi millään ollut aikaa ottaa
    koiraa vaivoiksi.

    Mutta tuo Dalmatian koira ei ollutkaan
    mikään tavallinen koira. Siitä ei tullut
    vain tyttäreni lemmikkiä, vaan meidän koko
    perheen ja se oli todellakin Jumalan lahja,
    joka oli suureksi iloksi meille kaikille.


    Minua se kerran lohdutti, kun itkin
    jotakin asiaa, se istui vierelle ja
    oli ensin hiljaa pitkän aikaa, vaan
    katseli minua suurilla sinisillä
    silmillään,sitten se alkoi ulisemaan.

    Tuumasin hymyillen, että Jumala
    taisi kuulla koiran rukouksen
    puolestani,
    kun itkuni loppui siihen.☺

    VastaaPoista