sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa

 klik


Tänä päivänä taivas sataa
alas meihin. Riemuitkaa:
Me soudamme Linnunrataa
tuhatvuotisen matkan taa.

Ja päällä päivänsäteen,
sydämessä elämän,
me saatamme tarttua käteen
Pyhän Näkymättömän.



Uuno Kailas


ps.

Koski on aamuisen
kävelylenkkini varrella,
siihen kuuluu myös vanha
mylly, joka on ihan 
hyvässä kunnossa, mutta ei 
tietenkään käytössä. 




11 kommenttia:

  1. Tuo kosken pauhu keväällä on niin kaikenvoittavan ihanaa,

    VastaaPoista
  2. mummelille

    Niin on, ja se on todella
    vanha, niinkuin myllykin,
    joka on ihan tuon kosken vieressä.

    Kosken yläpuolella on järvi, joka
    on padottu ja jonne joutsenet
    joka kevät palaavat pesinään.

    Siinä lähellä asuva Emäntä
    kertoi, että ei ne joutsenet niin
    fiksua porukkaa ole kuin luulisi, vaan
    tappelevat ja pitävät kovaa meteliä,
    ja ovat oikein mustasukkaista lajia.

    Joutsen elää saman naarasjoutsenen
    kanssa koko elämänsä, jos toinen
    kuolee, se toinen ei etsi uutta,
    vaan on yksin.

    Kosken pauhu ei puhu minulle
    vain ihmiselämän taisteluista,
    vaan myös Voimasta, joka vie eteenpäin!
    Siitä Voimasta, joka on kaikkien koskien
    pauhutkin voittanut.

    VastaaPoista
  3. kaunis runo valinta ja otsikkossa oli voimaa ja ylevyyttä. on varmaan ihana paikka asua.

    VastaaPoista
  4. Uuno Kailas kuului
    nuorena suosikkeihin.
    Vieläkin hänen sanansa
    vaikuttavat, mutta
    ei niin palavasti, kuin ennen.

    Otsikko on Raamatun sanaa:
    Psalmit:
    42:8 Sinun koskiesi pauhussa
    syvyys syvyydelle huutaa,
    kaikki sinun kuohusi
    ja aaltosi käyvät minun ylitseni.

    Tulee aina mieleen, kun
    kävelen kosken ohi.
    Joskus on tunne, että
    ihmissielussakin kosket
    kuohuvat, ja kun siellä
    syvyys syvyydelle
    huutaa.

    Onneksi sana Psalmi jatkuu:
    42:9 Päivällä Herra säätää
    armonsa,ja yöllä minä hänelle
    veisaan ja rukoilen elämäni
    Jumalaa.

    Jumalan Armo on se lohtu joka
    kantaa, kantaa yli syvyyden
    kuohujen ja tulvien.

    Ajattelin aina ennen,
    ettei ole kauniinpaa
    paikka kuin Etelä-Pohjanmaa,
    kuitenkin Täältä
    Länsi-Jöötanmaan
    maalaismaisemista
    löytyi oikein Paratiisi.

    Iloitsen siitä että
    suurkaupungin asukkina
    uskalsin vanhoilla
    päivillä muuttaa
    tänne maaseudun rauhaan,
    jossa kaikki loppuunpalamiset
    ja stressit ovat helpottuneet.

    VastaaPoista
  5. Herne!

    Kiitos sinulle ihanasta Kailaan runosta;))

    Oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua sinulle, Herne.<333

    VastaaPoista
  6. Aili-mummolle, kiitos,
    kiitos Kailaan!

    Taisin vähän järjestellä
    kirjahyllyjä, kun poika
    niitä taas penkoi.

    No, eipä siitä järjestelystä
    oikein tullut mitään, kun
    innostuin lueskelemaan
    tuota Kailasta, tai oikeastaan
    niitä Äitini kirjoittamia
    paperilappuja, joita hän
    aina talletti kaikkien
    kirjojen väleihin.
    Hänellä oli sellainen tapa.

    Oli kakkureseptejä
    arkipäivän murheitten
    tuuletusta ja hänen
    ajatuksiaan, milloin
    milläkin tuulella,
    oli kaikenlaisia
    muistilappuja
    ja kaupan ostoslistoja.

    Niitä lukiessa oli kuin
    ennenvanhaan, kotikamarissa.

    Olisi puuttunut vain
    Äidin ääni,joka
    olisi komentanut
    muihin hommiin kuin
    runojen lueskeluun.


    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kuva ja runo keskustelevat keskenään. Kaunis postaus. Valoisaa Vappua...:)

    VastaaPoista
  8. Pitsit sekaisin

    Kiitos.

    Ajattelin, että juuri
    tuo Uuno Kailaan
    runo passaa niin
    hyvin tuohon
    mullistavaan näkymään,

    kun menneen talven viimeisiäkin
    rippeitä oikein voimalla
    viedään tieltä pois,
    niin että voi
    löytyä se uuden siemen,
    eikä muuta suuntaa ole,
    kuin Ylöspäin!
    Kohti Pyhää, Näkymätöntä!

    VastaaPoista
  9. Juuri eilen lueskelimme anoppini vanhoja lappusia ja katsoimme kuvia, joita hän oli säilyttänyt. Hänen kuolemastaan on jo lähes parikymmentä vuotta. Nyt oli aika katsoa kaikkea tuota läpi. (Sieltä löytyi mm appeni sotilaspassi...)

    VastaaPoista
  10. mm

    Eikös ole mukava tapa, nuo lappuset!

    Sitä lappusta en nähnyt,
    kun Äitini oli
    vähän ennen kuolemaansa
    kirjoittanut
    kuinka hänen hutajaisensa
    pitää järjestää.

    Nuorin sisareni siitä kertoi
    toissakesänä. Äiti oli määrännyt
    mitkä kahvikupitkin piti
    laittaa pöytään, ja mikä liina.
    Ja mitä pitää tarjota.


    Erikoisia pakkauksia nuo
    entisajan naiset. ☺

    Sain pelastettua
    lapsuuden ajan vanhoja
    valokuviakin, ennenkuin ne
    joutuivat unohduksiin
    kotitalomme ullakolle,
    veljeni remontoidessa
    vanhaa taloa.

    Joskus haikeana
    niitä lastenlapsille
    näyttelen ja muistelemme
    yhdessä monia jo Taivaaseen
    muuttaneita sukulaisiamme,
    joita he eivät ehtineet
    täällä tapaamaan.

    Isän Ihanat Tädit ja
    heidän värikkäät
    perheensä, esim.
    Amerikan kummitädin
    perhe,ja 11 serkkuani,
    jotka joskus vierailevat
    sukulaisissa suomenreissuillaan.

    Kevät näyttää olevan sopivaa aikaa
    myös muitojen järjestelyyn, ajattelen. ☺

    VastaaPoista