lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tähtitaivas ja rimpsuhelmat






Kävimme taas
 Metsätähtitaivaassa, 
havunneulasten ja muurahaisten
seassa,  siellä missä 
Valkovuokkopikkuserkut
kukkivat keväällä.

Kuusen rimpsuhelman alla
pitelimme sadetta ja 
toisiamme käsistä.
Nurmikkojen
kukkakiharat kastuivat.

Metsäludekin oli kävelyllä, 
pitkin sammalikon vihreää
selkää!

Silmät tallettivat heinäistä kuuta  
verkkokalvon takaisiin 
varastoihin,
kuin  
Metsämansikoita,
nauraviin suihin!





  ♥



Kirjoittanut Herne


,

10 kommenttia:

  1. Herne, sinä olet löytänyt metsätähtitaivaan, joka onkin maassa.:) Sieltä päin harva osaa etsiä sitä, en ainakaan minä ole sellaisesta aikaisemmin kuullut.

    Mainio runo, joka vie kävelylle uusien ajatuksien kanssa. Riemastuttava juttu, tuo metsälude kävelyllä:D

    Paljon kiitoksia tästä ihanasta runosta, Herne<3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttava runo, suloinen.

    VastaaPoista
  3. Spontaanin kaunis kuvaus vierailusta metsään. Kauniita sanapareja ja nopea, oivaltava tempo...:)

    VastaaPoista
  4. Aili-mummo

    Elämä on yllätyksiä täynnä, kun
    tähtitaivas on maassakin!
    Se oli näes niin, ison lapsilauman
    kanssa olimme Valkovuokkometsässä
    keväällä, kysyin lapsilta, olemmeko
    tulleet Taivaaseen, kun on kauniita kukkia
    ja ihana tuoksu joka puolella, tyttären poika
    kysyi, olemmeko? Joo'o, kyllä me olemme
    totesi sitten! Siitä se alkoi se Taivasasia.

    Nyt sitten teemme piknikkejä heidän kanssaan tuohon metsään, jossa kesällä Metsätähdet tuikkivat! Eiks olekin Hienoa!☺

    VastaaPoista
  5. Mummeli

    Joskus sanat osuvat sopivasti,
    kun on oikein hienon
    tunnelman valtaama, niinkuin
    minä nyt tuossa olin, piknikkireissun
    jälkeen! Lapsetkin tykkäsivät
    että oli mukavasti sanottu,
    kun luin heille mitä kirjoitin:)

    VastaaPoista
  6. Trina

    Sinullakin niitä MetsätähtiTaivaita
    varmaan on, kun liikut metsässä paljon!

    Minä olen oikein ottanut tavaksi
    viedä lapset tutkimusmatkalle luontoon.
    Että sitten vanhempanakin osaavat sinne hakeutua
    Sieluaan tuulettamaan ja silmiään lepuuttamaan,
    ja ennen kaikkea tallettamaan verkkokalvon
    takaiseen varastoonkin lohdutuskuvia!

    Sanoinkin heille, että *ne kuvat* ovat sitten
    oikein hunajamakeinen, jota saatte sitten
    talvella maiskutella; kyllä heitä huvitti...☺

    VastaaPoista
  7. Pitsit sekaisin

    Kyllä se on oikein spontaaninen
    ilmaisu, kirjoitin sen ihan
    tuosta vaan, ja kyllä sen jälkeenpäin
    huomasinkin, kun oli paljon
    kirjoitusvirheitä..

    Onko mitään niin Lumoavaa,
    kuin sateinen metsä kesällä?
    Varsinkin kun on oikeita
    Satusieluja seurana, jotka
    näkevät Peikkoja ja Keijuja
    ja kuulevat niitten kuiskauksetkin,
    kun saattavat olla hetken hiiskumatta!

    Minnekkähän se kyky meiltä sitten
    katoaa, vai katoaako se?
    Voi olla, että emme enää kehtaa nähdä
    ja kuulla...mietin. ☺

    VastaaPoista
  8. Taivasta hakee joskus liian kaukaa. Siinähän se on, lähellä...

    VastaaPoista
  9. mm

    Juuri niin,
    kuka näkee, kuka ei.

    Ehkäpä pitäisi sanoa,
    kuka haluaa nähdä,
    *tavallisuuden*
    ihmeellisen salaisuuden!

    Ehkäpä sekin on yksinkertaisten
    Aarre! Miettii;☺

    VastaaPoista