tiistai 1. helmikuuta 2011

Kissamainen Onni -

Klikk

ONNI.


Se tulee niinkuin kuiskaus,
joka sähkönä värähtää jäsenestä jäseneen.
Se on kohta niinkuin huikaisevan kirkas sävel,
joka polttavana riemuna imeytyy vereen.

Sydämen ovelle tullessaan
se kumahtaa kuin portinkolkutin.
Kynnyksen yli se astuu kaikuvin askelin.

Ja samassa joku,
joka siellä sisällä istui ja odotti,
vavahtaa niinkuin täyttymyksen edessä
ja sytyttää kaikki kynttilät palamaan
ja panee piikansa
vieraalle verhoksi kutomaan
sinisintä silkkiä
aavistusten arimmista rihmoista.

Toisen se lähettää
tuliaismaljaan tyhjentämään
kaiken keväisenä mahlana kertyneen
ihmeellisen ikävän,
kolmannen käskee
kaikkia ilon käkiä kukuttamaan.

Mutta itse se on kynnysalla vastassa,
syleilyvalmiina käsivarret.
Tulijan se taluttaa sisimpään saliinsa
varta vasten varatulle istuimelle.

Ja jokainen askel
jää vuosia kimmeltämään,
kultaisena täplänä.


Uuno Kailas

*



Onni

"sinisintä silkkiä"
tai samettia,
poskea vasten
ja
kehräyksiä
vain minulle!

Kultaisten silmien auringossa
arjen
todellisuus
on vain kapea viiru!


Herne



4 kommenttia:

  1. Huikaisevaa onnea ja Onni. Olen joskus ajatellut, että kissat ovat maailman onnellisimpia olentoja, ainakin hyvin voidessaan ne tuntuvat pakahtuvan onneen. Ja pursutessaan onnea kehräävät sen ulos ihmisen iloksi.

    VastaaPoista
  2. Trina

    Kissat on oikein kääritty onneen,
    ja sitä ne sitten tihkuvat kun innostuvat koko kissansydämestään
    touhuilemaan.

    Akvaarion edusta on yksi kiitollinen
    hepulipaikka, sitä nuorimmaisin kissa jaksaa kytätä, siinä se hyppii ja tärisee kun kalat viuhahtelevat sen nenän edestä! Välillä se saa oikein hepulikierroskohtauksen ja taas ihmettelemään kalojen uiskentelua.

    Onni on vanha ja rauhallinen,
    sellainen laiskan tyytyväinen,
    vaikka osaa hiipiä kuin puuma omenapuissa, harakoita ärsytellessään! Suvaitessaan tulla syliin, se kehrää vanhan raihmaisen Mummonsa kesäniityille kukkien ja auringon tuoksuun, jonnekin norjalaisen metsäkissan syntymäparatiisiin! ja elämä hymyilee:))

    VastaaPoista
  3. Ihanat runot ja ihana postaus, Herne<3

    Kissoja minäkin rakastan, mutta kissani lähtivät jo tuonilmaisiin. Uusia en ole enää ottanut syystä, että saatan olla itse sairas, kun kissani tarvitsee minua. Viimeisen kissan kohdalla kävi niin. Hänen elämänsä päättyi 18,5v. lääkärin nukutuspiikkiin.

    On raskasta luopua lemmikistään, melkein kuin omaisesta luopuisi---.

    Hyvää helmikuuta sinulle, Herne<3

    VastaaPoista
  4. Aili-mummo

    Kiitos sanoistasi!
    Meidän väki on oikein kissarakasta.
    Äidillänikin oli parhaana aikana
    viisi kissaa, ja villikissat päälle.

    Mulla oli oma kissa jo pienenä, joka aina kulki mukana, minne vain menin. Sekin oli mustavalkoinen, ja siksi mukamas näen jokaisessa mustavalkoisessa kissassa jotakin siitä lapsuuden kissasta:).

    Lemmikkinsä haluaisi pitää ikuisesti, mutta ne ovat katoavaisia niinkuin mekin.

    Pirteää helmikuuta Sinullekin ♥

    VastaaPoista