lauantai 23. lokakuuta 2010

Hiljaisuuden rikkojat



Istuimme samassa junassa;
omalla penkillä omissa mietteissä.
Kukaan ei puhu kenenkään kanssa.

Anteeksi, puhuu sittenkin.
Lapsi juttelee leikkielefantilleen.

Muut ovat omissa maailmoissaan.
Yksinäisyyksissään.

Monta tuntia hiljaisuutta.
Lapsi ja elefantti vaan juttelevat.

Välillä kuulen kuinka
pikkupoika sanoo, leikkielefantille,
että sen pitää olla hiljaa. Mutta
elefantti vain puhuu.

Minä laitan käsineen käteeni ja
alan puhumaan sille.
Sanon, ettei Käsineen ainakaan tarvitse olla hiljaa,
ja että Elefantti on oikeassa, kun vaan puhuu.

Kohta Elefantti sanoo Käsineelle, että
ei tarttekaan olla hiljaa, mutta penkillä
ei saa hyppiä eikä kaataa mehua.

Käsine sanoo, ettei se meinaa hyppiä
minnekään, ja että se on menossa surullisiin
juhliin.

Elefantti on hetken hiljaa ja tuumaa,
eikö saanu kaikkia kvereita käskeä juhliin,
ja sen takia on surullista?

Käsine vastaa, että juuri niin,
päähenkilö ei ole juhlissa, ja siksi
on surullista.

Eikö se voinut tulla, Elefantti kysysyy,
ei se voinut, Käsine vastaa.
Aika hassua, että on silti juhlat,
vaikka ei juhlahenkilö voi tulla, sanoo.

...Vai onko sen pakko olla pois, jatkaa.
On, vastaa Käsine.

Mekin ollaan nyt surullisa kun
se päähenkilö ei voi tulla.

Juu, mekin ollaan. Sanoo Käsine.

7 kommenttia:

  1. Pari vuotta sitten tapasivat Mummohenkari ja Pojanpoikakännykkä. Sitä ei ole unohdetu vieläkään.

    VastaaPoista
  2. mm

    Ne ovat tosi hyviä tapaamisia!
    Joskus tekisi hyvää aikuisillekin,
    olla keskenään elefantteja tai käsineitä tai henkareita tai kännyköitä!
    Mutta kai siinä on se toinenkin puoli, etteivät kaikki olekaan
    samoilla aaltopituksilla, hm..:)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva keskustelu elefantilla ja käsineellä. Tuollaiset keskustelut tekisivät tosiaan hyvää aikuisillekkin keskenään.

    VastaaPoista
  4. Trina

    Juu, on kokemusta, hyvällä
    menestyksellä!

    Mutta kerronpa tässä erään päinvastaisenkin tapauksen.

    Oli perjantai-iltapäivä
    ja lapset olivat hyvin
    väsyneitä kouluviikon jälkeen,
    ja odottelivat siinä vanhempiaan.

    Melua ja meteliä piisasi,eikä
    mikään tahtonut saada väsynyttä
    laumaa (10 kpl) tasaantumaan.

    Erään lapsen isä, joka on kuuluisa
    oopperalaulja, astui juuri silloin sisään.

    Hän sanoi vain, että nyt tulee Aurinkoa,
    seisahtui keskelle lapsilaumaa,
    ja antoi mahtavan baryton
    äänensä ja Aurinkoisen
    naamansa puhua:
    O sole mio italiaksi!

    Kaikki hiljenivät kuin
    taikaiskusta!
    ja kuuntelivat suut auki!

    Kun laulu loppui, kaikki istuivat
    hiiskahtamatta pitkän aikaa, niin
    suuri vaikutus "auringolla" oli.

    Siitä puhuttiin pitkään.....:)


    Tässä vähän samaa lajia
    äänessä ja naamassa:
    http://www.youtube.com/watch?v=rccFRPYei8A

    VastaaPoista
  5. Sadut ovat lapsille tärkeitä, ja jopa meille aikuisillekin<3 Sinä se jaksat sadutella (kertoa satuja/tarinoita) uupumattomasti. Kertomasi tarina on hyvä<3

    Lähetä minulle nimesi ja osoitteesi Googlen käyttäjäraadin kautta, josta löytyy linkki s-postiin. Lähetän sinulle sen kirjan, jota pyysit:-D

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo

    Voi miten iloinen asia!

    Laitoin viestin tulemaan!
    Hyvää Egyptin matkaa Kirjailijalle!
    Ja oikein leppoisia päiviä
    siellä Välimeren auringossa!

    VastaaPoista
  7. Laitoin perjantaina kirjan postiin, joten tulevalla viikolla lienee perillä<3

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja sunnuntai-iltaa sinulle Herne<3

    VastaaPoista