sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Eikö Kuolemasta puhuta





Talutin polkupyörää peltotiellä,
Ruusukuvioinen perintöhame hulmusi
syystuulessa, vielä lämmitti ilma.

Kissa kulki edellä.

Pelkäsin Kuolemaa.

Kun Rakasmummu kuoli,
oli syksy ja silloin palellutti,
päivällä ja yöllä, vaikka
kissa nukkui vierellä.

Kukaan ei halunnut puhua
Kuolemasta.
Pelko jäi, ahdistus
ja pimeä.
Jäi syksy.


Nyt on
Jumalan Sanan
Lohtu
ahdistuksen hetkellä

Heprealaiskirje 2

Koska siis lapsilla on veri ja liha,
tuli hänkin (Jeesus Kristus)
niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi,
että hän kuoleman kautta kukistaisi sen,
jolla oli kuolema vallassaan, se on:
perkeleen,

ja vapauttaisi kaikki ne,
jotka kuoleman pelosta
kautta koko elämänsä
olivat olleet orjuuden alaisia.

2 kommenttia:

  1. Kappas, kun olin aivan samanmoisissa mietteissä ja kirjoitin pienen runonkin siitä juuri ennenkuin tulin tänne sivuillesi.. Miten lohdullista onkaan ajatella, että Kristuksessa me olemme edelleen yhteydessä myös poismenneisiin rakkaisiimme ja on olemassa jälleennäkemisen toivo.. vieläpä paikassa, jossa ei ole enää kipua, kyyneleitä, eikä vaivaa :)

    VastaaPoista
  2. Millan


    Niin, se jälleennäkemisen toivo
    on lohdullinen; kun on niin
    monta Rakasta jotka kuolema
    on vienyt.

    Mutta on vienyt sinne,
    missä ei ole
    kipua ei surua eikä vaivoja,
    ei pimeää eikä kylmää eikä pelkoa!

    VastaaPoista