torstai 5. helmikuuta 2009

Puhetta Jumalalle

Saavuttamattomissa on elämän ote
on Kipeää karheaa ja vaivalloista.
Tuhat työtä ja askelmaa,
aatelmaa, unelmaa; saakoon nyt odottaa.

Katse on pudonnut peltikatolle,
radan varteen ja kauas tielle
se on eksynyt, ei
tahdo nousta maasta, niin jäykkä
on niska ja mieli.

Missä on minun puuni,
minun ruohoni ja maani?
Minne katosi Taivas ja minne
elämän kieli?

Ota nyt kädestä kiinni!
Ota tämä hauras ja kalpea mieli! Ota nyt
käsiin Taivaallisiin ja hiero paleltunutta,
kunnes syysmieli virkoaa eloon
ja hengittää!

Antaisit vihreyden viipyä ylimääräisen hetken,
tai toisit takaisin kesän ja auringon?
Toisit kukat ja linnut ja hymyilyt
ja pienet vikkelät jalat; toisit
kädet käsissä viipymään ja
satukatseen lämmittämään?

Miksi hitaus painaa ja kaipaus kaivaa
kauas, pois täältä kaukaa lähelle?
Voi, avaisit sielun ikkunat, ettei
niele syysmelankolia.

Kaikkivaltias, Sinulla on mistä
puhaltaa Elämä,
keskelle kuolemaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti